Springvest keräsi Ductorille päivässä ennätysmäärän rahoitusta 

Keväällä Suomen suurimman euromäärän 4,9 miljoonaa euroa joukkorahoituksella NewIconille kerännyt Springvest teki nyt päiväkohtaisen ennätyksen ja keräsi yhden vuorokauden aikana 2,6 miljoonaa euroa Ductorin rahoituskierroksella.

 

Pa%CC%88ivi+Malinen+ka%CC%88yteta%CC%88a%CC%88n+ta%CC%88ta%CC%88.jpg

”Springvestin uusimmalla rahoituskierroksella oli tavoitteena kerätä Ductorille osakeannissa 3,6 miljoonaa euroa. Kierros oli jo neljäs, jonka Springvest järjesti yritykselle. Ductorin  rahoituskierros täyttyi siis vajaassa viikossa”, Springvestin toimitusjohtaja Päivi Malinen iloitsee.

 

Toimitusjohtaja Ari Ketolan mukaan Ductorin tavoitteena on, ettei uusia osakeanteja enää tämän jälkeen järjestetä ja projektit on tarkoitus rahoittaa ulkopuolisella rahoituksella. Ehkä tämäkin osaltaan sai jo aiemmin yritykseen sijoittaneet, mutta myös täysin uudet sijoittajat innostumaan erityisesti tästä osakeannista.

 

”Yhtiön toimitusjohtajana, hallituksen puheenjohtajana ja merkittävänä omistajana sijoitan itsekin lisää. Myös kaikki nykyiset pääomistajat sijoittavat.”

 

Käytännössä Ductorilla on innovaationsa ansiosta hyvät mahdollisuudet kasvaa cleantech-sektorin ”yksisarviseksi”. Yksisarvisella tarkoitetaan yli miljardin arvoista ei-julkista yhtiötä, joka kasvaa eksponentiaalisesti.

 

”Ductorin innovaation mullistava merkitys biokaasutuotannossa on liiketoimintapotentiaaliltaan tähän tavoitteeseen täysin linjassa”, sanoo Ari Ketola.

 

Yhtiön tavoite onkin vallata nopeasti globaalit biokaasumarkkinat ja kasvaa kiertotalouden yhdeksi markkinajohtajaksi lähivuosina.

 

 

Meksikon laitos merkittävä virstanpylväs

 

Ductorin patentoitu teknologia soveltuu sekä nykyisiin että uusiin biokaasulaitoksiin ja sille on merkittävä globaali markkinapotentiaali. Ductor on kuluneen vuoden aikana keskittynyt kolmen ensimmäisen laitoksen rakentamiseen Meksikossa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, sekä uusien neuvottelujen edistämiseen ympäri maailmaa.

 

”Olemme juuri saaneet raportin johtavalta yhdysvaltalaiselta biokaasualan konsultilta Ductorin typenpoistoteknologian teknisestä toimivuudesta”, Ari Ketola iloitsee. Myös tämä tietoa luultavasti vaikutti sijoittajien nopeisiin päätöksiin.

 

Perinteisesti biokaasulaitokset käyttävät tuotantoprosessin syöteaineena energiakasveja (kuten maissia tai soijaa), jotka ovat kalliita ja epäekologisia.

Samalla maailmassa syntyy vuosittain miljardeja tonneja korkeatyppistä orgaanista jätemateriaalia kuten kananlantaa, jota ei voida nykyteknologioilla hyödyntää tehokkaasti biokaasun tuotannossa, koska typpi pysäyttää biokaasun tuotantoprosessin ja kuormittaa ympäristöä.

 

Panostus uusiutuviin energianlähteisiin

 

Ductorin teknologia poistaa prosessista typen ongelman. Yhtiön vuosia kestänyt biotekninen tutkimustyö kulminoituu sen kehittämään bakteeripopulaatioon, joka pystyy hajottamaan jätemateriaalin rakenteita ja vapauttamaan siitä typen. Prosessin seurauksena syntyvää matalatyppistä biomassaa pystytään näin hyödyntämään biokaasutuotannossa.

 

Biokaasulaitokset säästävät Ductorin avulla tuntuvasti syötekustannuksissa, kun energiakasvit voidaan jatkossa korvata jätemateriaalilla kuten kananlannalla. Biokaasutuotanto onkin yksi maailman tärkeimmistä uusiutuvista energianlähteistä.

 

Ductorin teknologia tukee suurten ilmasto- ja ympäristöongelmien ratkaisua, tarvetta panostaa uusiutuviin energianlähteisiin, ongelmajätteiden hyötykäyttöä sekä ruuantuotannon haasteita.