Toimitusjohtaja vaihtuu

Springvest on päättänyt täsmentää strategiaansa keskittyäkseen entistä vahvemmin lupaavimpien kasvuyhtiöiden rahoituskierrosten järjestämiseen Suomessa. Osakepohjaisella joukkorahoituksella on mahdollisuus kasvaa moninkertaiseksi nykyisestä.

 

Springvest keskittyy jatkossa omiin vahvuuksiinsa ja on luopumassa siksi Varainhoito-liiketoiminnasta. Varainhoidon asiakkaiden intressit ja toimintavaihtoehdot huomioidaan parhaalla mahdollisella tavalla uudessa tilanteessa. 

 

Joukkorahoituksella kerättävän osakepääoman maksimi on noussut vajaasta 5 miljoonasta 8 miljoonaan.  Se on jo varteenotettava kanava listaamattomille kasvuyrityksille, mutta on vielä lapsenkengissä verrattuna esimerkiksi Iso-Britanniaan.

 

Springvestin toimitusjohtaja vaihtuu. Vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty Päivi Malinen, joka aiemmin on toiminut Springvestin hallituksessa sekä compliance- ja riskienhallintatehtävissä. Terhi Vapola, jolla on monipuolinen osaaminen ja kokemus pääomasijoituskentästä, jatkaa Springvestin neuvonantajana.

 

Lisätietoja:

Päivi Malinen, vt. toimitusjohtaja, p. 050 329 0846.

huhtikuu 2019 Springvest osa 2 (1 of 1)-17.jpg