Markkina

Kasvuyhtiöiden rahoitusmarkkinat

Toimimme voimakkaasti kehittyvillä kasvuyhtiöiden rahoitusmarkkinoilla

Sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin ovat kehittyneet vahvasti viime vuosien aikana. Kokonaisuudessaan listaamattomat suomalaiset kasvuyritykset keräsivät vuonna 2020 yli 950 miljoonaa euroa sijoituksia. Suurin osuus tästä tuli venture capital -rahastoilta, jotka sijoittivat yhteensä noin 495 miljoonaa euroa. Suuremmat yritykset ja eläkeyhtiöt tekivät suomalaisiin kasvuyrityksiin suoria sijoituksia noin 370 miljoonaa euroa. Laajempien osakeantien sekä kiihdyttämöiden kautta listaamattomiin kasvuyhtiöihin sijoitettiin noin 50 miljoonaa euroa, ja enkelisijoittajat sijoittivat yhteensä noin 36 miljoonaa euroa.

Lähde: Pääomasijoittajat ry, Pääomasijoitusalan markkinakatsaus, kesäkuu 2021

Vuosittain välittämämme rahoituksen määrä vastaa nykyisin suunnilleen suomalaisten enkelisijoittajien tekemiä sijoituksia kasvuyrityksiin.

Kasvuyhtiöiden rahoituskierrokset

Kasvuyhtiöiden rahoituskierrokset voidaan jakaa kasvuvaiheiden mukaisesti esisiemenvaiheeseen, siemenvaiheeseen, A-kierrokseen sekä myöhempiin jatkorahoituskierroksiin (B-, C- ja myöhemmät kierrokset). Keskitymme liiketoiminnassamme A-kierroksen sekä osittain sitä myöhempien osakeantien järjestämiseen, jotka määrittelemme noin 5–10 miljoonan euron suuruisiksi rahoituskierroksiksi. Painopisteemme on varsinaisen startup-vaiheen ohittaneissa nuorissa kasvuyhtiöissä, joiden osakkeenomistajissa on jo usein mukana enkelisijoittajia sekä venture capital -sijoittajia.

VC-sijoitusten määrä ja keskikoko

Pääomasijoittajat ry:n tilastojen mukaan kotimaisten ja ulkomaisten venture capital -sijoitusten määrä suomalaisiin yrityksiin on pysynyt tasaisena viime vuosien aikana. Vuonna 2020 suomalaisten yritysten yhteenlaskettu rahoituskierrosten lukumäärä oli 183.

Venture capital -sijoitusten keskikoko on sen sijaan kasvanut viimeisten vuosien aikana erityisesti myöhemmän venture vaiheen sijoituksien osalta yhä suurempien rahoituskierrosten lisääntyneen määrän myötä. Vuonna 2020 keskimääräinen myöhemmän venture vaiheen sijoituksen koko oli 11,5 miljoonaa euroa, joka oli yli 14 kertaa suurempi kuin vuonna 2015. Käynnistysvaiheen yrityksillä sijoituksien keskikoko vuonna 2020 oli 1,4 miljoonaa euroa ja siemenvaiheen yrityksillä 0,4 miljoonaa euroa.

Kilpailu ja Springvestin kilpailuedut

Kilpailutilanteemme on suotuisa; suurin osa kasvuyhtiöiden rahoitusmarkkinan toimijoista ei kilpaile suoraan kanssamme, minkä lisäksi laadukkaita, toimintakenttäämme osuvia ja rahoitusta hakevia kasvuyhtiöitä on yhä laajeneva joukko.  

Pidämme Suomen markkinoilla toimivia ja samaan kokoluokkaan sijoituksia tekeviä venture capital -rahastoja ja enkelisijoittajia pikemminkin kumppaneina kuin kilpailijoina, ja järjestämme rahoituskierroksia myös yhteystyössä näiden toimijoiden kanssa. Kasvuyhtiöiden näkökulmasta katsottuna kilpailijoitamme ovat muut listaamattomia osakeanteja järjestävät tahot sekä yrityskiihdyttämöt. Kierroskoot, ansaintamallit sekä valintaprosessit erottavat meidät kuitenkin näistä toimijoista.

 Springvestin kilpailuedut

  • Kyky löytää lupaavia kasvuyhtiöitä ja järjestää rahoituskierroksia nopeasti ja tehokkaalla prosessilla

  • Rahoituskierrosten 100 %
    historiallinen
    toteutuminen

  • Hyvä maine
    kasvuyhtiöiden
    keskuudessa

  • Noin 6 500 sijoittajan yhteisö, joka osaltaan mahdollistaa isompienkin kierrosten nopean toteuttamisen

  • Motivoitunut
    henkilökunta ja
    aktiivinen markkinointi

  • Pitkäjänteisesti
    kehitetty
    yhteistyökumppaniverkosto