Toimitusjohtajalta

Springvest on kasvurahoitusyhtiö ja suomalaisten kasvutarinoiden mahdollistaja. Meillä on tärkeä rooli yhteiskunnan kestävän kasvun ja hyvinvoinnin rakentajana. Missionamme on auttaa lupaavia kasvuyrityksiä menestymään. Tavoitteenamme on luoda kasvua ohjaamalla sijoitusomaisuutta yritysten innovaatioiden kaupallistamiseen ja yritysten kasvun ja kehittymisen edistämiseen. 

Springvestin strategiana on menestyä yhdessä asiakkaidensa kanssa tarjoamalla kohdeyhtiöille onnistuneita rahoituskierroksia ja kohdeyhtiösijoittajille mahdollisuus korkeaan tuottoon sekä hajautusta niukemmin tarjolla oleviin listaamattomien kasvuyhtiöiden osakkeisiin.

Olemme toimintamme alusta lähtien valinneet rahoituskierroksillemme kohdeyhtiöitä, joiden tuotteet tai palvelut tavalla tai toisella pyrkivät parantamaan maailmaa. Käymme vuosittain läpi noin 200 potentiaalista kohdetta ja toteutamme rahoituskierroksen vain kaikkein lupaavimmille yhtiöille, joiden liiketoiminta, kasvumahdollisuudet sekä tiimin pätevyys täyttävät vaatimuksemme. 

Haluamme olla halutuin rahoituskanava lupaaville kasvuyhtiöille ja houkuttelevin sijoitusväylä listaamattomiin kasvuyhtiöihin. Meillä on hyvä maine sekä kasvuyhtiöiden että kohdeyhtiösijoittajien keskuudessa, ja erottaudumme kasvuyhtiöiden rahoitusmarkkinassa vahvoilla kilpailueduillamme.

Springvestin osakkeenomistajana pääset omistamaan kauttamme kymmenien kasvuyhtiöiden osakkeita sisältävää portfoliotamme.

Tavoitteenamme on tarjota osakkeenomistajillemme sekä arvonnousua että vahvaa osinkotuottoa. Uskomme, että positiivisessa vireessä oleva kasvurahoitusmarkkina tukee liiketoimintamme kehittymistä myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on jakaa osinkona vähintään 80 % sekä liiketoiminnan tuloksesta että portfolioyhtiöiden irtautumisten tuotoista. 

Lähde mukaan sijoittamaan kasvuyhtiöihin. 

Päivi Malinen 

Toimitusjohtaja (22.6.2023 saakka)

Tavoitteenamme on tarjota omistajillemme arvonnousua ja vahvaa osinkotuottoa.