Strategia

Menestymme yhdessä asiakkaidemme kanssa

Springvestin strategiana on menestyä yhdessä asiakkaidensa kanssa tarjoamalla kohdeyhtiöille onnistuneita rahoituskierroksia ja kohdeyhtiösijoittajille mahdollisuus korkeaan tuottoon sekä hajautusta niukemmin tarjolla oleviin listaamattomien kasvuyhtiöiden osakkeisiin.

  • Strategiamme mukaisesti järjestämme rahoituskierroksia tarkoin valituille kohdeyhtiöille. Rahoituskierrosten määrän sijasta panostamme kohdeyhtiöiden laatuun, ja siksi järjestämme rahoituskierroksia nykyisellään noin 8–10 kappaletta vuodessa.

  • Keskitymme tällä hetkellä 5–10 miljoonan euron suuruisten rahoituskierrosten järjestämiseen. Mikäli kohdeyhtiön tarjoamien arvopaperien yhteenlaskettu vastike 12 kuukaudelta ylittäisi 8 miljoonaa euroa, olisi ennen osakeantia laadittava ja hyväksytettävä esite Finanssivalvonnassa. Voimme kuitenkin tulevaisuudessa järjestää myös suurempia kuin 8 miljoonan euron rahoituskierroksia.

Visionamme on olla halutuin rahoituskanava lupaaville kasvuyhtiöille ja houkuttelevin sijoitusväylä listaamattomiin kasvuyhtiöihin.